TyöHäme innostaa vapaaehtoistoimintaan – muistathan varmistaa, että kyse on työttömyysturvalain mukaisesta tavanomaisesta yleishyödyllisestä vapaaehtois- tai talkootyöstä
Julkisessa keskustelussa on viime aikoina käsitelty vapaaehtoistoiminnan vaikutuksia työttömyysetuuksiin. Tämä on voinut aiheuttaa huolta ja epävarmuutta. On hyvä tietää, että vapaaehtoistoiminta ei lähtökohtaisesti estä sinua …
Liikkuvuusavustus
Mikä on liikkuvuusavustus? Liikkuvuusavustus on työttömyyskassan tai Kelan maksama veronalainen tuki, joka on samansuuruinen kuin yleistuen perusmäärä(n. 37,21 euroa päivässä, enintään 5 päivältä viikossa), eikä siinä ole …
Tavata-alusta työnhakijoille ja työnantajille
TyöHämeellä on käytössä Tavata, digitaalinen verkostoitumispaikka, jossa työnhakijat, työnantajat ja palveluntarjoajat voivat helposti löytää toisensa. TyöHäme käyttää Tavataa työnhaun ja rekrytoinnin tueksi, verkostoitumisen edistämiseen sekä …
Nuorten työllistymisseteli
Nuorten työllistymisseteli on työttömien nuorten palkkaamista kannustava työnantajalle myönnettävä taloudellinen tuki. Tuen ehdot: Jos olet kiinnostunut palkkaamaan kohderyhmässä olevan nuoren työllistymissetelillä tai haluat, että etsimme …
Työnhaun startit ovat keränneet kiitosta
Vuoden 2026 Työnhaun startit ovat päässeet hyvään vauhtiin Hämeenlinnassa ja Forssassa. Kyse on Hämeenlinnassa alle 30-vuotiaille uusille työnhakijoille ja Forssassa yli 30-vuotiaille uusille työnhakijoille järjestettävästä …
Näin hankit osaamista
Aina työpaikkaa ei löydy heti. Silloin voit olla aktiivinen muulla tavalla ja hankkia lisää tietoja ja taitoja, joita tarvitaan työelämässä. Voit opiskella lisää omaa alaasi …